Sarvelliset eläimet ovat metaboliseen prosessiin painottuneen sorkka- ja kavioeläinten evolutiivisen kehityslinjan nuorimpia tulokkaita. Terävät sarvet koetaan usein vaaraksi sekä eläimille että ihmiselle ja sarvien poisto eli nupouttaminen on hyvin yleinen käytäntö nautatiloilla. Varsinkin ahtaissa tiloissa savista voikin koitua todellista harmia. Harvemmin kohtaa keskustelua sarvien merkityksestä eläimeen kokonaisuutena. Sarvilla on kuitenkin tärkeä osa naudan fysiologiassa, laumakäyttäytymisessä ja sielullisiin ja elämänvoimiin perustuvissa prosesseissa. Siksi biodynaamisessa tuotannossa suositaan sarvellisia nautoja ja nupouttaminen on kiellettyä.
Suomessa syntyvistä vasikoista suurin osa nupoutetaan eli niiden sarvenaiheet tuhotaan paikallispuudutuksessa ennen 4 viikon ikää. Tämä toimenpide tehdään eläinten ja ihmisten turvallisuuden lisäämiseksi. Turvallisuussyistä myös jalostuksessa on pitkään suosittu nupoja yksilöitä ja monissa roduissa sarvelliset yksilöt ovatkin jo harvinaisia. Turvallisuus on lisääntynyt, mutta mitä menetetään?
Sarvelliset eläimet ovat miljoonien vuosien evoluution tulosta ja kuuluvat sorkka- ja kavioeläimiin. Sarvelliset eläimet ovat tämän metaboliseen prosessiin painottuneen kehityslinjan nuorimpia tulokkaita. Sarvellisten ulkomuotoa tarkastellessa voi huomata, että sarvet ja ruho näyttävät kompensoivan toisiaan. Mitä suurempi ja etupainotteisempi ruho, sitä pienemmät sarvet ja toisin päin. Muoto näyttäisi korreloivan myös elinympäristöön. Kylmän seudun rodut ovat isompia ja lämpimän vyöhykkeen siroja ja suurisarvisia.
Sarven rakenne ja muodostus
Sarvet ovat elimiä, joilla on vahva verenkierto ja ne ovat suorassa yhteydessä märehtijöiden hengityselimiin. Vastasyntyneet naudan sarvenalku ei ole vielä kiinnittynyt kalloon vaan se on irtonainen ja rustoinen. Sarven muodostuminen alkaa noin kuukauden iässä, ja sarven tuppi sekä kallon luut yhdistyvät vielä tuntemattomalla tavalla. Sarven tyvessä oleva pehmeä osa muodostaa sarviainesta työntäen vanhaa sarviainesta kohti sarven kärkeä ja muodostaen ”vuosirenkaita” sarven tyveen. Sarvet siis muodostuvat ihosta.
Noin vuoden iässä naudan sarveen alkaa muodostua sarviontelo, joka on yhteydessä eläimen otsaonteloon ja koko tämä ontelo on limakalvon peittämä. Täysikasvuisella naudalla lähes koko sarvi on ontto lukuun ottamatta sarven kärkeä.
Sarvessa on havaittavissa kolme osaa. Sarven kiinteä kärki muodostuu vasikka-aikana, jolloin eläimen hermosto ja aistit kehittyvät. 1-2 vuotiaana nauta kehittää hengitys- ja verenkiertoelimiään aineenvaihdunnan (metabolian) ohella ja samalla sarven keskiosa kehittyy. Täysikasvuinen nauta keskittyy metaboliaan, ruoansulatukseen ja lisääntymiseen ja tällöin sarven juurialue kehittyy.
Sarven kasvuun vaikuttavat monet tekijät kuten eläimen fysiologinen tila ja ympäristötekijät. Sarvista voi lukea eläimen biografian esimerkiksi syntyneiden vasikoiden määrän. Kuivassa ja kuumassa ja köyhällä ravinnossa sarvet kasvavat pitkiksi. Kosteassa ja kylmässä sekä korkealla rehun energiapitoisuudessa sarvet jäävät vastaavasti lyhyemmiksi.
Suomen kieli ei erottele naudan sarvia (horn englanniksi) esim. hirven sarvista (antler englanniksi), vaikka kyseessä on aivan erityyppiset sarvet. Toisin kuin naudan sarvet, hirven ja kauriin sarvet ovat kuollutta luumateriaalia ja ne irtoavat ja kasvavat uudelleen vuosittain.
Sarvet ovat osa ruuansulatuselimistöä
Naudat viettävät suuren osan ajastaan syöden tai märehtien, jolloin niiden aistit ovat kääntyneet sisäänpäin. Märehtiessä pää on pystyasennossa ja nauta tekee tietoista metabolista työtä pään alueella. Se voi itse päättää milloin märehtiminen tapahtuu. Märehtiessä ruokapallo liikkuu anaerobisen, happaman pötsin ja aerobisen, emäksisemmän suun välillä. Materiaali liikkuu ja samoin liikkuvat astraaliset ja eteeriset, sielullisuuden ja elämän voimat. Sarven roolina on palauttaa nämä märehtimisprosessissa vapautuvat voimat takaisin eläimen elimistöön samalla tiivistäen niitä. Märehtijöiden valtava metabolinen kapasiteetti johtuu enemmänkin näistä astraalista ja eteerisistä voimista kuin märehtimisen fysikaalisesta prosessista.
Sarvien merkitys laumassa
Lehmän sarvet kohoavat ylöspäin kiinteästä ja tiiviistä ruhosta muodostan naudoille tyypillisen silhuetin, joka auttaa eläimiä tunnistamaan toisensa kaukaa. Naudat näkevät hyvin vain lähelle ja kauempana olevat kohteen ne hahmottavat vain liikkeen ja muodon perusteella. Sarvettomien nautojen kallon muodostus on erilainen ja niillä silmät ovat lähempänä toisiaan kaventaen entisestää tarkan näkemisen aluetta.
Lauman hierarkiassa sarvelliset yksilöt näyttävät olevan korkeammassa asemassa kuin sarvettomat. Sarvelliset naudat vaativat enemmän omaa tilaa ympärilleen ja ahtaissa kasvuolosuhteissa voi tulla enemmän vahinkoja. Kasvattajien kokemuksen perusteella sarvellisessa laumassa vallitsee seesteinen ilmapiiri. Yksilöiden välisissä välienselvittelyissä sarvia ei käytetä aseina vaan niiden avulla ”lukitaan” otsat vastakkain ja näin huolehditaan voimainmittelön turvallisempi suorittaminen. Sarvettomille lajityypillinen puskutaistelu on hankalampaa, koska kallot luistavat erilleen ja puskemista tehdään enemmän silloin sivusuunnasta. Sarvelliset naudat käyttävät tätä sarvien yhteen lukitsemista myös ystävällisessä mielessä toistensa rapsuttamiseen. Sarvia käytetään myös oman ruhon rapsutteluun.
Sarviin liittyvä keskustelu jää usein materialistiselle tasolle. Pohditaan eläinten ja ihmisten fyysiseen turvallisuuteen liittyviä seikkoja sekä nupouttamiseen liittyviä eläinsuojelullisia asioita. Harvemmin kohtaa pohdintaa sarvien merkityksestä eläimeen kokonaisuutena. Kuten edellä on mainittu, sarvilla on tärkeä osa eläimen fysiologiassa ja sosiaalisessa elämässä. Vielä vähemmän on tutkittu sielullisia ja elämänvoimiin liittyviä prosesseja.
Valvotussa biodynaamisessa tuotannossa sarvellisuus nähdään tärkeänä ja sarvellisten nautojen kasvatukseen kannustetaan eikä nupoutus ole sallittua.
Sari Kalliokoski
Toiminnanjohtaja
Biodynaamisen viljelyn säätiö
Lisää asiasta: Why cows have horns? https://www.fibl.org/fileadmin/documents/shop/1712-cow-horns.pdf